Tarjolla olevat tuotteet vaihtelevat sen mukaan, mitä marjoja ja muita raaka-aineita saamme käsittelyyn. Raaka-aineet; marjat, omenat, sienet ym. tulevat läheltä ja ovat suomalaista puhdasta alkuperää. Omenatäysmehua puristamme syksyisin ja satomääristä riippuen saamme sitä myyntiin. Glögejä teemme loppusyksystä jouluun asti. Marjoista teemme erilaisia mehuja ympäri vuoden.
Perinteisten makujen ja tuotteiden lisäksi tarjolla on usein myös uutuuksia pienellä twistillä. Kehittelemme uusia tapoja tuoda maukkaita luonnon makuja pulloihin ja purnukoihin. Tule rohkeasti kokeilemaan!
Kuusenkerkistä valmistamme mm. maukasta siirappia ja erilaisia mehuja
Sopivan sadon sattuessa teemme myös sienivalmisteita, kuten suola- ja hapansieniä sekä käyttövalmiita kuivattuja ja pakastettuja sieniä.
Kotimaisista puolukoista kylmäpuristettu ja pastöroitu vähäsokerinen mehu. Voidaan nauttia sellaisenaan shottina tai laimentaa esim. 1 osa mehua ja 2-3 osaa vettä. Vinkki: valmista maukas vähäsokerinen välipalajuoma tehosekoittimessa esim. 3 dl maitoa, ½ dl puolukkatäysmehua, ½ dl leseitä, ½ banaania. Jos haluat makeamman ja täyteläisemmän pirtelötyyppisen juoman, lisää esim. vaniljajäätelöä. Vähennä maidon/muun nesteen määrää jos tahdot sakeamman juoman tai lusikoitavan välipalan.
Ainekset: puolukka (Suomi), sokeri.
Täysmehupitoisuus 95 %.
Lisättyä sokeria 5 %
Lempeä vähäsokerinen mustikkamehu, jossa on aito mustikan maku. Mehu on valmistettu perinteisellä tavalla uuttamalla sitruunahapon kanssa , jolloin marjasta saadaan herkulliset maut talteen mehuun. Juoma on nautintavalmiina, mutta haluttaessa sitä voidaan laimentaa esim. 1:1 suhteessa. Lisättyä sokeria vain 6 %, mustikan omaa makua korostamaan.
Ainekset: mustikka (Suomi), sokeri, sitruunahappo.
Täysmehupitoisuus 94 %.
Lisättyä sokeria 6 %